Facebook post by Perttu Jussila

Vääjäämättä lähestyvä joulu ei aiheuta meikäläisestä häiritseviä riemunkiljahduksia. Lapsena se tosin oli lystiä, kun oli niin onnellisessa asemassa, että sai toivomiaan lahjoja. Usein aika montakin. Kaikille lapsille ei tätä riemua suoda. Vähävaraisille perheille joulu voi olla koettelemus, kun ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta toteuttaa lasten toiveita. Jouluun liitetään useita tunteina, mutta pettymystä ei niihin soisi kuuluvan. Vanhemman pettymystä siitä, ettei ollut tänäkään jouluna mahdollisuutta hankkia lapsen niin kovasti toivomaa peliä. Lapsen pettymystä siitä, kun ei tänäkään jouluna saanut sitä yhtä peliä, mitä niin kovasti toivoi. Joulupuu Tampere – lahjakeräys antaa mahdollisuuden vähävaraisten perheiden auttamiseen. Voi hankkia uuden lahjan, jonka toimittaa keräyspisteelle tai lahjoittaa rahaa, jolla hankitaan lapsille lahjoja. Kolmena sunnuntaina (3.12, 10.12 ja 17.12) Kaupin Keilahallissa lahjoitamme 5 euroa jokaisesta ratavuorosta Joulupuu-keräykseen. Meillä on mahdollisuus auttaa, joten me autamme. Auta sinäkin.